Nykypäivä 20.2.2009

Nykypäivä: Turvapaikanhakijoita tulee yhä vain lisää

Eduskunnassa kehuttiin tiistaina kilvan hallintovaliokunnan tekemiä muutoksia hallituksen ulkomaalaislakiesitykseen. Muuttui lakiesitys sitten tai ei, turvapaikanhakijoiden määrää ei silti päästä pakoon.

SATU SCHAUMAN

Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jorma Vuorion mukaan eduskunnassa käsittelyssä oleva ulkomaalaislaki ei väljennä, mutta ei myöskään kiristä tähän saakka harjoitettua turvapaikkapolitiikkaa.
– Jos haluamme, että kansainvälisen suojelun velvoitteet täytetään kuten tähän saakka, meidän on jatkossa varauduttava vuosittaiseen 4 000–6 000 turvapaikanhakijan määrään, sanoo Vuorio.

Syynä on turvapaikanhakijoiden määrän kasvu Euroopassa sekä Ruotsin ja Norjan kiristynyt politiikka. Eduskunnan tiistaisessa täysistunnossa perussuomalaisten lisäksi etenkin sosiaalidemokraatit kritisoivat voimakkaasti hallituksen harjoittamaa turvapaikkapolitiikkaa.
– On erittäin tärkeätä, että lopetamme sellaisen politiikan, jossa ovet ja ikkunat ovat auki ja silmät kiinni. Meidän täytyy myös taloudellisesti ja inhimillisesti katsoa, mitä seuraamuksia maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta, joka tällä hetkellä ei ole hallituksella hallinnassa, on seuraamassa, latasi kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.)

Eduskunnassa haukuttiin hallituksen alkuperäistä ulkomaalaislakiesitystä, mutta kehuttiin samalla hallintovaliokunnan siihen tekemiä muutoksia. Hallintovaliokunta terävöitti humanitaarisen suojelun tarvetta niin, että se voi tulla kyseeseen vain ympäristökatastrofeissa, aseellisissa selkkauksissa tai vaikeissa ihmisoikeustilanteissa.

Vuorio myöntää, että alkuperäinen pykälä, jossa viitattiin epämääräisemmin muun muassa ”huonoon humanitaariseen tilanteeseen” sekä ”vastaaviin olosuhteisiin”, olisi saattanut osoittautua lain soveltajan näkökulmasta liian väljäksi.
– Tällä olisi voinut olla vaikutusta turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun, muttei välttämättä, Vuorio kiteyttää.

Virkailijoiden kädet eivät riitä

Opposition riveistä vaadittiin hallituksen päätä vadille jo viime vuonna räjähdysmäiseen kasvuun lähteneistä turvapaikanhakijoiden määristä. Vuorio ei halua ottaa kantaa siihen, pitäisikö lakeja Suomessakin kiristää, mutta akuutein ongelma liittyy tällä hetkellä resursseihin:
– Meidän tämänhetkiset resurssimme on mitoitettu noin 2 000 turvapaikanhakijan tapauksen käsittelyyn vuodessa. Lisätalousarviossa on esitetty miljoonan euron lisärahaa maahanmuuttoviranomaisten palkkaamiseen. Tällä summalla saamme palkattua ehkä 17 ylitarkastajaa, jolloin pystyisimme käsittelemään tuhat tapausta enemmän. Tälläkin hetkellä jonossa odottaa kuitenkin kolme tuhatta tapausta.

Myös poliisin resurssit ovat Vuorion mielestä edelleen riittämättömät, vaikka poliisi on kohdentanut viimeisen puolen vuoden aikana turvapaikkatutkintaan 20 lisävirkaa.

Vuorio kertoo, että jo pelkästään tammikuussa Suomeen saapui 500 turvapaikanhakijaa ja helmikuustakin näyttää tulevan lähes yhtä vilkas. Onkin arvioitu, että tänä vuonna Suomeen saapuu jopa 6 000 turvapaikanhakijaa.

– Kun vielä viime kesänä käsittelyajat olivat noin puoli vuotta, tällä hetkellä ne ovat venyneet puoleentoista vuoteen ja nykymenolla kesällä puhutaan ehkä jo kolmesta vuodesta, varoittelee Vuorio.

Hallitus pui puolivälitarkastelussaan

Vuorion mukaan suurin ongelma ja tulppa on tällä hetkellä kuitenkin siinä, että myönteisen luvan saaneet eivät pääse kuntiin, koska monissa kunnissa pidetään pakolaisista maksettavia kuntakorvauksia liian pieninä.
– Meillä odottaa tällä hetkellä vastaanottokeskuksissa kuntapaikkaa yli 300 ihmistä, kesällä heitä on ehkä jo tuhat. Tämä viivästyttää kotouttamista ja lisää sosiaalisia ongelmia, toteaa Vuorio.

Myös hallintovaliokunnassa kiinnitettiin huomiota siihen, että kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset ovat pysyneet muuttumattomina vuodesta 1993 lähtien, vaikka kuntien maahanmuuttopalvelut ovat laajentuneet ja yleinen kustannustaso on noussut.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) mukaan korvausten alimitoitukseen pyritään vastaamaan. Tavoitteeksi on asetettu 2 000 kuntapaikan saaminen tänä vuonna, kertoi ministeri eduskunnassa.

Hallituksen on tarkoitus puida maahanmuuton uusia haasteita jo ensi viikolla niin sanotussa puolivälitarkastelussaan.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License