Kontiolahti

(Katso myös Kontiolahti-uudet)

Johtaja Tiina Päivinen

Uutiset

Ylen uutishaku: Kontiolahden vastaanottokeskukseen liittyvät Ylen uutiset

Karjalainen: Yli vuosi ehdollista rajusta pahoinpitelystä (13.6.2009)

Nuori maahanmuuttaja ehti olla Suomessa vain kaksi kuukautta, kun hän itsenäisyyspäivän puolella aamuyöllä heiluttamaan nyrkkejään tuntematonta miestä kohti Joensuussa. Uhri ei provosoinut häntä.

Joensuun käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 16-vuotiaan Kontiolahdella asuvan nuorukaisen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä ja näpistyksestä sekä myöhemmin samana yönä tehdyistä, eri uhreihin kohdistuneista kahdesta pahoinpitelyistä.

Lisäksi nuorukaiselle luettiin syyksi kaksi laitonta uhkausta ja vahingonteko.

Kaikista näistä oikeus antoi yhden vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistuksen, joka nuorelle ensikertalaiselle on ehdollinen.

Teoista vakavin on törkeä pahoinpitely, jonka uhrina oli 48-vuotias mies.

Hän sai nyrkiniskuista lääkärinlausunnon mukaan erittäin vaikeat ja hengenvaaralliset vammat.

Pitkän kokemuksen omaava lääkäri ilmaisi, että kyseessä olivat poikkeukselliset vammat nyrkiniskuista.

Nuorukainen oli päässyt alaikäisenä Joensuun keskustassa ravintolaan, jossa hän yritti väkisin lyöttäytyä kolmen hengen seurueeseen.

Miehen ja kahden naisen seurue lähti kävellen ravintolasta. Ulkomaalaisnuorukainen lähti seuraamaan heitä, ja hänen käskettiin poistua.

Hänen onnistui päästä porraskäytävään asti, jossa nuorukainen tyrmäsi nyrkeillä miehen, joka ei antanut mitään aihetta väkivaltaan.

Vakavia vammoja

Nuorukainen varasti uhrilta kännykän, kun uhri yritti soittaa apua. Uhri menetti tajuntansa ja sai kasvoihin silmän seutuville erittäin vaikeita murtumia sekä ilmeisen pysyviä silmävaurioita.

Uhrille suoritettiin 4,5 tuntia kestänyt leikkaus, ja näkö silmästä onnistuttiin nipin napin pelastamaan.

Pysyvän vian ja pysyvän kosmeettisen haitan korvauksista käydään myöhemmin erikseen käräjiä, kun lopulliset haitat selviävät.

Nyt oikeus tuomitsi vastaajan maksamaan kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta vaaditut 5 000 euroa ja kärsimyskorvausta 2 000 euroa.

Lisäksi vastaajan kontolle tulee muita kuluja runsaat 2 000 euroa ja uhrin käräjäkuluja 2 750 euroa.

Lisää rikoksia

Vielä samana aamuyönä nuorukainen pahoinpiteli Rantakylässä kahta naista. Hän tuppautui Joensuun keskustassa samaan taksiin ravintolailtaa viettämässä olleiden naisten kanssa ja ajoi yhtä matkaa Rantakylään poistuen ensin autosta.

Vähän ajan kuluttua naiset huomasivat asunnosta, että nuorukainen yrittää anastaa pihalta toisen naisen polkupyörän, ja menivät estämään sitä.

Nuori mies kiivastui ja pahoinpiteli 35-vuotiasta naista kaatamalla hänet maahan ja potkimalla vartaloon ja kasvoihin. Korvauksia teon osalta nuorukaisen vastuulle tuli käräjäkuluineen lähes 3 400 euroa.

Tekijä löi myös toista naista nyrkeillä vartaloon, mutta vammat jäivät lievemmiksi kuin ensimmäisessä tapauksessa.

Laittomat uhkaukset luettiin syyksi, kun nuorukainen uhkaili maaliskuun lopulla Joensuussa opiskelija-asuntolassa kahta ulkomaalaista nuorta veitsellä kilpaillessaan samasta naisesta. Lähtiessään nuorukainen rikkoi 540 euron arvoisen oven lasin, jonka oikeus myös määräsi korvattavaksi.

Karjalainen: Kontiolahden vastaanottokeskus toiminut 15 vuotta

Karjalainen: Työ vastaanottokeskuksissa entistä haasteellisempaa

Asiakirjat, dokumentit

Kotouttamisohjelma 2004- (pdf)

Monikulttuurisuustaitojen kehittämisohjelma 2008 - Kontiolahti

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License