Kirkkonummi

Vuoden 2008 joulukuussa sisäasianministeriön ylitarkastaja Veikko Pyykkönen ilmoitti ministeriön perääntyvän vastaanottokeskuksen perustamisesta Evitskogiin paikkakuntalaisten vastustuksen vuoksi.

2009 maaliskuussa TE-keskus aikoi käynnistää Kirkkonummen kunnan kanssa uudelleen keskustelut pakolaisten sijoittamisesta Aktiivikeskus Oy:n tiloihin Evitskogiin.

Uutiset

Kirkkonummen sanomat: Verottaja hakee nyt Aktiivia konkurssiin (5.7.2009)

Vastoinkäymiset Veikkolan koulun sivutoimipisteellä Evitskogissa eivät tunnu loppuvan. Verohallinnon Uudenmaan perintäyksikkö nimittäin hakee Aktiivikeskuksen kiinteistöyhtiötä konkurssiin. Hakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeudelle 29.6.

Kiinteistöyhtiö on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, koska se ei ole saanut vuokrattua kaikkia kiinteistön tiloja ja tällä hetkellä tiloissa toimii Veikkolan koulun sivutoimipiste sekä päiväkoti. Tiloja yritettiin vuokrata myös pakolaisten vastaanottotoimintaan, mutta hanke kaatui kunnan vastustukseen.

Kirkkonummen kunnanhallitus päätti 15.6.2009, että kunta ottaa vastatakseen kiinteistön ylläpitokulut turvatakseen koulun ja päiväkodin toiminnan. Tiettävästi kunta on maksanut myös suoraan kiinteistöyhtiön sähkö- ja öljylaskuja, jottei elintärkeiden hyödykkeiden toimitusta kiinteistölle katkaistaisi. Kunta on kuitannut kulut maksettuina vuokrina. Vuokranantaja ehdotti kunnalle taannoin tilavuokran kolminkertaistamista, mutta siihen kunta ei suostunut, sillä vuokra ”vain” kaksinkertaistettiin, koska kiinteistön hoitokulut ovat olleet vuositasolla noin 260.000–270.000 €. Alkuperäinen vuokrasumma oli n. 123 000 euroa vuodessa.

Kirkkonummen kunta on suunnitellut vuokraavansa tulevaisuudessa kiinteistöyhtiöltä lisää tiloja päiväkotitoimintaan.

Helsingin Uutiset: Helsinkiin tulvivia pakolaisia siirretään espoolaishotelliin (18.3.2009)

[…]
TE-keskus aikoo käynnistää Kirkkonummen kunnan kanssa uudelleen keskustelut pakolaisten sijoittamisesta Aktiivikeskus Oy:n tiloihin Evitskogiin. Entisen Aktiivi-instituutin tilojen muuttamisesta pakolaiskeskuksen käyttöön neuvoteltiin jo viime vuonna. Silloin hanke kaatui Kirkkonummen kunnan vastustukseen.

–Aktiivikeskuksen omistaja olisi edelleen hyvin halukas vuokraamaan tiloja vastaanottokeskuksen käyttöön. Aion ottaa asian esille kunnan edustajien kanssa lähiviikkoina, erikoissuunnittelija Arja Tiirikainen kertoo.

Aktiivikeskus Oy:n toimitusjohtajan Tuomo Mäen mukaan heillä olisi tarjota majoitustilat 200 turvapaikanhakijalle vaikka heti.

Kirkkonumen Sanomat: Evitskogin pakolaiskeskus jäihin (21.11.2008)

Evitskogin pakolaiskeskus jäihin – Syy lietsonta hanketta vastaan:

Kirkkonummelaisille yllätyksenä tullut pakolaisnuorten vastaanottokeskuksen perustaminen Evitskogin Aktiivi-keskuksen tiloihin pantiin yhtä yllättäen jäihin. Miksi näin, ylitarkastaja Veikko Pyykkönen sisäasiainministeriöstä?

– Syynä on ilmapiiri, mikä siellä kehkeytyi asian ympärille. Ei sellaisessa negatiivisessa ja uhkakuvia lietsovassa ilmapiirissä olisi voitu aloittaa toimintaa, vaikka kiinteistö oli hyvä, Pyykkönen selvittää tilannetta. Toisaalta hän ymmärtää päiväkodin ja koulun lasten vanhempien huolet ja pelot, kun ne toimivat samassa ympäristössä. Vastustus on hänen mukaansa aika tyypillistä, ja asiaan kuuluvaa mutta näin kovaa peliä ei kuitenkaan muualla ole ilmaantunut.

– Tilojen hankinta on aina haasteellista ja vaatii työtä. Kun on aikaa neuvotella asioista, se auttaa, mutta nämä nuoret tarvitsevat majoituksen heti, Pyykkönen selvittelee uutta tilannetta, johon Suomessa ei oltu osattu varautua. Vuosina 2006 ja -07 tulijoita oli niin vähän, että viisi vastaanottokeskusta lopetettiin. Nyt uusia on jouduttu avaamaan Punkalaitumelle ja Kemiin sekä Pudasjärvelle parin viikon sisällä.

– Nuorten tulo yksin ilman huoltajia kertoo lähtömaiden todella huonosta tilanteesta ja arvio on, että alaikäisten turvapaikan hakijoiden määrä jopa 6–7-kertaistuu vuoden loppuun mennessä, Pyykkönen huomauttaa. Päivittäiset uutiset Somaliasta kertovat hänen mukaansa, että maa on täysin sekasorron vallassa. Myös Irakin ja Afganistanin tilanne on hankala ja pakolaisia tuottava.

Suomessahan on ollut vastaava tilanne, kun sotalapsia lähetettiin Ruotsiin ja sijoitettiin perheisiin. Vastaanottokeskuksen tyrmäys kertoo selvää kieltä siitä, että lähimmäisenrakkaus ei meillä Suomessa ulotu ainakaan vierasrotuisiin nuoriin, jotka koetaan erilaisina ja uhkaavina.

HBL: "Man ska inte leka med barns hälsa" (20.11.2008)

HBL: Grannar säger nej till flyktingar i Kyrkslätt (18.11.2008)

Kirkkonummen Sanomat: Evitskogiin suunnitteilla pakolaiskeskus (14.11.2008)

Tällä viikolla monelta suunnalta on alkanut kuulua huhuja, että Kirkkonummelle, Evitskogissa sijaitsevaan entiseen Aktiivi-instituutti -rakennukseen, jossa nykyään toimii Veikkolan koulun alainen peruskouluyksikkö, olisi suunnitteilla pakolaiskeskus nuorille.

Asian vahvistaa todeksi ylitarkastaja Veikko Pyykkönen sisäasianministeriöstä. Neuvotteluja kiinteistönomistajan kanssa on käyty ja toiminta halutaan käynnistää heti, kun sopimukset valmistuvat. Yhteen siipirakennukseen voi majoittaa kerrallaan 50 nuorta.

– Kiinteistönomistaja on itse tarjonnut meille paikkaa ja se tulee tosi tarpeeseen, sillä pakolaismäärä on kesän aikana lähtenyt yllättävään kasvuun. -06 pakolaisia tuli 1500, edellisenä vuonna 2300, mutta tänä vuonna tulijoita on ollut jo lähes 2800. Saapujat ovat pääosin somalialaisia, Irakilaisia, afganistanilaisia ja venäläisiä, selvitteli Pyykkönen. Uutta hänen mukaansa tänä vuonna on ollut ilman huoltajia saapuneiden nuorten suuri määrä, lähes 500 henkeä, kun se vielä viime vuonna oli alle 100 ja mukana on nyt myös tyttöjä.

– Alaikäisten tulo on täysin uusi ilmiö. Heidän pyritään majoittamaan aikuisista erilleen omiin yksikköihinsä odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä, 15-vuotiaat ja nuoremmat ryhmäkoteihin ja 16–17 -vuotiaat tukiasumisyksiköihin, Veikko Pyykkönen valotti käytäntöä. Yhteistyökumppanina ovat Uudenmaan TE-keskus ja SPR, joka käytännössä pyörittää toimintaa.

– Kaikki yksikkömme ovat nyt pullollaan väkeä. Punkalaitumelle avataan nuorten yksikkö nyt 17.11. ja Pudasjärvelle 7.12., Pyykkönen kertoi ja muistutti, että nuoret eivät ole näissä majoituspaikoissa koskaan yksin, vaan siellä on aina SPR:n työntekijöitä mukana. Hänestä sijainti koulun kanssa samassa rakennuksessa ei siten ole ongelma, ei myöskään tilojen syrjäinen sijainti.

– Helsinkiin on sieltä lyhyt matka. Meille riittää, että eläminen on näissä majoituspaikoissa mahdollista. Kyse on kuitenkin vain väliaikaisesta elämänvaiheesta, hän muistutti. Sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala oli lomalla, joten häneltä emme saaneet tähän kunnan kantaa asiaan.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License